Kun muut painavat jarrua, Kaks.io Labs panostaa kasvuun

12.8.2020

Jens Sundell ja Satu Mäkelä tulevat vahvistamaan Kaks.io Labsin asiantuntijatiimiä. Koronakevät ei hidastanut kasvuvauhtia, vaan liiketoiminta kasvoi 181% viime vuoden ensimmäiseen puolikkaaseen verrattuna. Lisääntyneen kysynnän myötä Kaks.io Labsin tiimit kasvavat sekä kotimaan että ulkomaan markkinoilla.

HubSpot-asiantuntijapalveluihin ja tekniseen kehitykseen erikoistunut HubSpot-partneritoimisto Kaks.io Labs tähtää syksyllä voimakkaaseen kasvuun. ”Kansainvälisillä markkinoilla on ollut heti alusta lähtien vahva imu ja tekniselle HubSpot-osaamisellemme on maailmalla selkeästi tilausta,” kertoo Kaks.io Labsin operatiivisesta toiminnasta vastaava Aleksi Lehtola. Vaikka monia kansainvälisiä asiakkuuksia hoidetaan etänä Suomesta käsin, on Kaks.io Labsilla paikallista edustusta muun muassa Meksikossa ja Belgiassa. Vuoden lopulla on tavoitteena rakentaa tiimiä myös Pohjois-Amerikan markkinoille. Mexico Cityssä vaikuttava Niklas Vaittinen hyppäsi Kaks.io Labsin vahvistuksiin aiemmin keväällä: ”Kaks.io Labsin kasvu on ollut huikeaa, joten halusin ehdottomasti siirtyä osaksi tätä tiimiä ja tarjota oman osaamiseni kasvun kiihdyttämiseen. Meiltä löytyy osaamista, motivaatiota ja kokemusta Pohjois-Amerikan markkinan haltuun ottamiseen,” kertoo Vaittinen.

Kaksi uutta asiantuntijaa vahvistamaan Kaks.io Labsin rivejä

SuKaksi uutta kaks.iolaista: Satu Mäkelä ja Jens Sundellomen tiimi kasvaa elokuun alussa kahdella uudella asiantuntijalla. Jens Sundellin tehtävänä on tukea Kaks.io Labsin kasvua kotimarkkinalla Pohjoismaissa ja vahvistaa asiantuntijatiimin SaaS-liiketoimintaosaamista. Muun muassa kotimaisen SaaS-yritys Smarpin kasvutarinassa mukana ollut Sundell vakuuttui Kaks.io Labsin valitsemasta strategiasta: ”Kaks.io ei keskity pelkkään HubSpot-konsultointiin, vaan kehittää aktiivisesti myös omaa teknologiaa HubSpotin ekosysteemiin. Tämä skaalautuva malli erottaa Kaks.io Labsin monista muista alan toimijoista.” 

Satu Mäkelä aloittaa osana Kaks.io Labsin asiakkuustiimiä. Mäkelä tulee työskentelemään sekä uusissa projekteissa että jatkuvien palveluiden asiakkuuksissa. Kokemusta on kertynyt niin markkinointi- ja teknologia-alan projekteista kuin HubSpot-järjestelmään liittyvistä hankkeista. “On mahtavaa päästä mukaan rakentamaan Kaks.io Labsin kasvua ja kasvaa myös itse siinä mukana,” Mäkelä tiivistää.

Kasvua skaalautuvuus ja toimialaosaaminen edellä

Hiljattain brändinsä uudistaneen Kaks.io Labsin tavoite on selkeä: olla maailman paras tekninen HubSpot-kumppani. "Kaks.io Labsin kasvustrategia pohjautuu vahvaan näkemykseen siitä, mihin HubSpot-ekosysteemi on kehittymässä. Tähtäämme skaalaavaan ja paketoituun globaaleille markkinoille suunnattuun palvelukanavamalliin. Vahva positiointimme on mahdollistanut meille ennätysnopean kasvun HubSpot-ekosysteemissä. Saavuttamamme timanttikumppanistatuksen saa vain alle 2 % HubSpot-kumppaneista. Olemme myös valittuina HubSpotin strategiseen Elite-kasvuohjelmaan, jossa on Euroopasta vain 15 kumppania. Elite-tasolla on vain 0,2 % kumppaneista. Merkittävän kasvun ja kansainvälistymisen tueksi pohdimme yhtiön osalta myös sijoittaja- tai kasvurahoitusta," toteaa yrityksen toimitusjohtaja Juha Leppänen.

Tekninen osaaminen korostuu vaativissa HubSpot-käyttöönotoissa sekä uusien asiakkaille räätälöityjen sovelluksien ja laajennuksien rakentamisessa. Kaks.io Labs on erikoistunut ensisijaisesti SaaS-, koulutus-, energia- ja finanssisektoreiden HubSpot-tarpeisiin. ”Näillä toimialoilla liikutaan yleensä hyvin komplekseissa ja monitahoisissa liiketoimintaympäristöissä, joissa me taas olemme vahvimmillamme,” kertoo Aleksi Lehtola. Palvelutarjonta koostuu HubSpot-järjestelmän käyttöönotoista, HubSpot-julkaisujärjestelmän päälle rakentuvista verkkosivustototeutuksista sekä teknisistä hankkeista, kuten migraatioista ja uusien HubSpotin käyttöä tukevien sovellusten kehittämisestä.

Lisätietoja antaa:
Juha Leppänen, CEO
juha@kaks.io
+358 40 172 2224

Aleksi Lehtola, COO
aleksi@kaks.io
+358 50 561 6445

Voit olla kiinnostunut myös

Kirjoitukset aiheesta ajankohtaista

Tilaa blogi sähköpostiisi

Ja pysy ajan tasalla viimeisimmistä uutisista, julkaisuista ja HubSpot-käyttövinkeistä.