Vere Oy:n osana ollut Kaks.io Labs toimii jatkossa omana osakeyhtiönä

Ajankohtaista 18.9.2020

Vere Oy toteuttaa 1.10. liiketoimintasiirron, jonka myötä Kaks.io Labs jatkaa omana itsenäisenä osakeyhtiönä nimellä Kaks.io Labs Oy.

Vere Oy:n spin-offina perustettu Kaks.io Labs on toiminut myös tähän asti omana palvelubrändinään. Kaks.io Labs syntyi HubSpot-liiketoiminnan ympärille vuonna 2019 kun Vere halusi pysyä puolueettomana ja teknologiariippumattomana liiketoimintamuotoilukumppanina mutta samalla syventää osaamistaan HubSpot-ekosysteemin kehittämisessä. ”Vere Oy:n yhtenä alkuperäisenä strategisena tavoitteena on ollut luoda spin-off-yrityksiä sekä saattaa niitä kansainvälisille markkinoille. Kaks.io Labs on lunastanut odotuksemme aidosti kansainvälisestä tytäryhtiöstä ja nyt on aika päästää Kaks.io Labs jatkamaan matkaa omana itsenäisenä yhtiönä,” Juha Leppänen toteaa.

Leppänen jatkaa Kaks.io Labsin ja Veren toimitusjohtajana. ”Kasvatamme tiimiämme voimakkaasti kehittääksemme asiakaspalveluamme ja varmistaaksemme resurssien riittävyyden. Olemassa oleville asiakkaillemme liiketoimintasiirto ei aiheuta muutoksia. Samat henkilöt palvelevat asiakkaitamme myös jatkossa ja osoitteemme pysyvät ennallaan. Ainoastaan yrityksen y-tunnus sekä laskutusyhteystiedot muuttuvat,” Leppänen sanoo.

Lisätietoa antaa
Juha Leppänen, CEO
 juha@kaks.io
 +358 40 172 2224

HubSpot tutuksi tunnissa

Varaa aika ilmaiseen tunnin mittaiseen demoon!