Kaksio Labs -blogi

Kaksio Labs nousee HubSpotin korkeimmalle Elite-kumppanuus­tasolle kolmantena Pohjoismaissa!

Kirjoittanut Kaksio Labs | 16.8.2022

Kaksio Labs saavuttaa HubSpotin Elite Solutions Partner -statuksen, nousten kolmantena Pohjoismaisena toimistona maailman johtavien HubSpot-kumppanien joukkoon. Maailmanlaajuisesti HubSpotin yhteensä 6412 kumppanista Elite Solutions Partner -statusta kantaa vain  59 toimistoa, eli reilusti alle prosentti.

Pohjoismaiden kolmas HubSpot Elite Solutions -kumppani

Elite-statuksen myötä Kaksio Labs vahvistaa asemaansa globaalina teknisen HubSpot-kehityksen ja toimialakohtaisten ratkaisujen pioneerina. Pohjoismaista HubSpotin Elite-tieriin on aiemmin noussut vain kaksi toimistoa, joista Kaksio Labs eroaa vahvasti markkinoinnin sijasta myyntiin ja liiketoiminnan kehittämiseen erikoistuvana toimijana. 

“Nousu Suomesta HubSpotin korkeimmalle kumppanuustasolle “alle prosentin jengiin” on suoritus, jota on vaikea itsekään käsittää. Teknologisesti olemme olleet maailman huipulla jo pitkään, mutta markkinan kokoon nähden olemme onnistunut tekemään jotakin todella poikkeuksellista. Tämä on vaatinut meiltä paitsi erikoistumista tietyille toimialoille myös laajoja ja kompleksisia asiakasprojekteja”, Kaksio Labsin toimitusjohtaja Juha Leppänen kertoo.

HubSpotin Solutions Partner Program muodostaa useiden eri liiketoiminnan osa-alueisiin keskittyneiden HubSpot-kumppaneiden ekosysteemin. HubSpot Solutions -kumppanit tarjoavat muun muassa myynnin, markkinoinnin, www-suunnittelun ja CRM-käyttöönottojen palveluita ja ratkaisuja. Partner-tasoja ovat Gold, Platinum, Diamond sekä Elite. Korkein Elite-status myönnetään kumppaneille, jotka ovat ansioituneesti auttaneet asiakkaitaan ottamaan käyttöön ja kasvattamaan liiketoimintaansa HubSpot-järjestelmän avulla.

Luomassa HubSpotin tulevaisuutta - yhdessä

Kaksio Labs on omistautunut auttamaan asiakkaitaan kasvussa ja liiketoiminnan kehittämisessä. Yrityksen myynnistä vastaavan, CRO Jens Sundellin mukaan tämän merkittävän merkkipaalun saavuttaminen ei olisi ollut mahdollista ilman asiakkaita ja kumppaneita - he ovat ennen kaikkea mahdollistaneet Kaksio Labsin kasvun.

"Tämä on upea saavutus koko Kaksion tiimiltä. Nousu HubSpotin Elite-tasolle osoittaa, että olemme oikealla polulla - matka on tosin vasta alkutekijöissään. Asiakkaitamme varten tätä tehdään, eli iso kiitos heille!"

Kohti kansainvälistä tuoteliiketoimintaa

Konsultointitoiminnan rinnalle rakentunut tuoteliiketoiminta on vienyt Kaksio Labsia kohti uusia markkinoita. Syvä toimialaymmärrys ja tekninen osaaminen ovat  olleet avainasemassa HubSpot-ekosysteemin päälle rakennettavien tuotteiden kehityksessä. Leppänen näkee nousun Elite-tasolle myös mahdollisuutena tiiviiseen tuotekehitysyhteistyöhön yhdessä HubSpotin kanssa. 

“Tuotekehityksemme HubSpot-laajennuksiin mm. sähköyhtiöiden tarpeisiin on avannut uusia ovia Yhdysvalloissa. Tulemme jatkossa yhä vahvemmin panostamaan kasvuun USA:n markkinoilla. Uniikki osaamisemme niin teknologiasta kuin energia-alan transformaatiosta Euroopassa luovat meille merkittävää kilpailuetua. Eliittitason kumppanina meillä on nyt myös yhä vahvempi HubSpotin strateginen tuki ja edellytykset tehdä yhteistä tuotekehitystä.”

Lisätietoja:
Juha Leppänen, CEO Kaksio Labs Oy
040 172 2224
juha@kaks.io                                                                                                                   

Kaksio Labs on teknologiayritys, joka erikoistuu toimialakohtaisiin ratkaisuihin. Me jalostamme ja laajennamme HubSpot-alustan perustaksi maailmanluokan asiakastoiminnoille.